Siirry pääsisältöön

12., 13. ja 14. koulupäivä

Loppuviikosta meillä oli useita tunteja peruttu, heidän kokeidensa takia. Keskiviikkona teimme toisillemme hierontoja ja kerroimme opiskelijoille sekä opetajallemme vartalohieronnastamme. Koulun jälkeen päätimme lähteä metrolla kohti Haagia, jossa kävimme pienessä liikkessä ostamassa tuliaisia, starbuckissa ja ruokakaupassa, jonka jälkeen lähdimmekin jo koti matkalle. Torstaiaamun ensimmäinen tuntimme oli peruttu ja sen jälkeen olimme tekemässä kasvohoitoja salongissa. Meidän opettajamme oli ostanut meille kakun joka oli erittäin herkullista! Saavumme takaisin talolle ja söimme jälleen herkullista ruokaa. Tämän jälkeen päätimme lähteä kauppaan ja rappusia alas kulkiessamme Veera liukastui, jonka ansiosta hänen puhelimensa taipui ja meni aivan rikki (Kuolon portaat confirmed). Lopulta pääsimme kauppaan ostamaan tuliaisia ja selvisimme takaisin talolle. Hostperheemme äiti pyysi meitä soittamaan tamperelaiselle pojalle, joka oli tulossa asumaan samaan perheeseen, viikkko meidän lähtömme jälkeen! Juttelimme hänen kanssaan hetken ja kerroimme kuinka selvitä Hollannissa. Perjantai oli rento päivä koulussa. Opettaja haki kaikille ruokaa mäkkäristä ja molemmilla oppitunneillamme katsoimme vain leffoja. Koulun jälkeen lähdimme Markethalliille, jälleen syömään dumplingeja. Sen jälkeen lähdimme etsimään Veeran työpaikkaa, joka oli hankala löytää. Veeran löydettyä suuntasimme Euromastille katselemaan Rotterdamia. Matkalla näimme kuitenkin kivan kukkaisen puiston, jossa otimme paljon kuvia. Euromastilla käytyämme, löysimme vahingossa norjalaisen merimieskirkon, matkallamme kohti ratikkapysäkkiä. Ratikalla kuljimme keskustaan, jossa päätimme hypätä metroon ja kulkea Zuidpleiniin vielä hetkeksi shoppailemaan. Kiertelimme pieniä krääsäkauppoja. Jalat kipeinä kävelimme takaisin kohti hostperheen taloa, matkalla nähden paljon söpöjä koiria!





Kommentit

  1. Olipa hauska juttu tuo Tamperelaispoika! Loistavaa vertaistukea :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kymmenes koulupäivä

Maanantai aamu alkoi väsyneissä merkeissä. Aamulla meillä oli asiakaspalvelua ja teimme meidän asiakkaillemme kasvohoidot. Olimme koulun alkamisen aikaan ainoat opiskelijat asiakaspalvelutunnilla, mutta loppujen lopuksi paikalle saapui kaksi opiskelijaa. Menimme 12 aikaan meikkaustunnille ja istuskelimme katsomassa tuntia, koska heillä oli taas kerran näyttötilaisuuden harjoittelu. Pääsimme pois jo kahden aikaan ja matkalla kotiin törmäsimme Veeraan, joka oli kävelemässä kouluun. Kun saavuimme talolle ajattelimme, että voisimme lähteä Rotterdamin eläintarhaan. Pääsimme eläintarhaan yhden ratikka- ja bussimatkan jälkeen. Sisälle päästyämme kiertelimme kaikkialla ja katselimme eläimiä. Alussa juoksentelimme ympäriinsä, kuin pikkulapset. Eläintarha oli erittäin suuri ja eläimet olivat suht kaukana toisistaan. Ensimmäisenä näimme paljon mereneläviä, kaloja, kilpikonnia ja hylkeitä. Kävimme katsomassa amatsonica rakennuksessa perhosia ja liskoja. Siellä oli hyvin kuuman kostea ilma, joka ol

Ensimmäinen viikonloppu

Lauantaiaamuna heräsimme väsyneinä kouluviikon jälkeen ja päätimme lähteä käymään Zuidpleiniin, eli yhteen Rotterdamin suurista kauppakeskuksista. Matka kesti kävellen vain parikymmentä minuuttia ja oli mukava kävellä porukalla kun jo 12 aikaan oli jo 15 astetta lämmintä. Zuidpleinissä kiertelimme kauppoja, pääasiassa Primarkkia, josta kaikille sattui mukaan enemmän tai vähemmän tavaraa. Suurimman tavaramäärän mukaansa kantoi Ronja, joka osti melkeimpä pelkästään Harry Potter tavaraa, mutta oli kuitenkin vähän pettynyt, sillä kaupassa ei ollu paljon Puuskupuhi tavaraa. Kävimme syömässä vietnamilaisessa ravintolassa, joka sijaitsi kauppakeskuksessa. Tilaaminen oli tosin hieman hankalaa, sillä ruokalista oli vain hollanniksi. Saimme onneksi ruokaa eteemme, joka oli kaikkien mielestä herkullista. Jatkoimme kauppojen kiertelyä ja kävimme tutkimassa lisää paikallisia supermarketteja. Selvisimme usean tunnin shoppailureissumme jälkeen takaisin host-perheemme talolle, jossa kaikki yhdessä tus

Ensimmäinen päivä

Aamumme alkoi 5.05 herätyksiemme soidessa. Nousimme väsyineinä sängyistä ja valmistauduimme lähtöön. Viimein kun pääsimme lentokentälle ja pääsimme läpi turvatarkastuksista, ostimme ylikallista aamupalaa. Hieman aikataulua jäljessä pääsimme koneesemme, jossa boardingin loputtua ilmoitettiin lennon myöhästyvän n. 2h, Amsterdamin tuulisuuden vuoksi. Vihdoin ja viimein pääsimme lentämään ja laskeutuessa huomasimme kuinka, todellakin tällä Hollannissa on tuulista. Lennon laskeuduttua lähdimme metsästämään matkalaukkumme, jonka jälkeen yritimme löytää tiemme juna-asemalle. Jotenkin kummasti osasimme lopulta ostaa junaliput ja pääsimme matkaamaan kohti Rotterdamia. Rotterdamiin selvittyämme aloimme etsiä ruokapaikkaa, sillä kello oli jo melkein 14.00. Löysimme söpön pienen rauhallisen ruokapaikan nimeltään "Urban Salads" jossa söimme lounasta. Veera ilmestyi lounaspaikkaamme, josta hän opasti meidän host-perheemme luo. Loppu iltapäivä meni täällä host-perheen talolla ko